Historia

Making Fine Wines Since 1887.

Achrénin omenatilan historia ulottuu reilun vuosisadan taa. Sen juuret löytyvät 1800-luvun Vartsalasta, jossa Johan Abrahaminpoika Achrén (s. 1826) toimi luotsina Hästholmenin luotsiasemalla. Hänen vanhin poikansa Johan August (s. 1859) jatkoi isänsä jalanjäljissä ja muutti luotsiaseman perässä 1892 nykyiseen Luotsisaareen. 


Historia_kuva1_614x457

Omenanviljely alkaa Luotsisaaressa

Luotsisaareen Johan istutti omenatarhansa ensimmäiset puut. Omenatarhoja perustettiin koko saaren lähes jokaiselle noin 15 tontille. Ne osoittautuivat niin tuottaviksi, että pieniä omenatarhoja perustettiin myös muualle Angelniemen rannoille.

Johanin poika Veikko Achrén oli ajatellut jatkaa isänsä perinteitä ja ryhtyä luotsiksi. Luotsiasema kuitenkin lopetettiin vuonna 1933, ja Veikko jäi kotitilalle jatkamaan viljelyä ja kalastusta. Hän oli avioitunut vuonna 1932 Dagmarin kanssa ja he perustivat kodin perikunnan omistamaan Johanin 1800-luvun lopulla rakentamaan taloon.


Merkittävä taimituottaja

Veikon veli Väinö Achrén oli suorittanut Långsjön puutarhakoulun Somerolla ja hän toimi 1920-luvulla Espoossa tarhurina. Hän palasi kuitenkin takaisin kotiseudulleen ja perusti Luotsisaareen Metsolan taimiston sekä hedelmätarhan. Suuri osa paikkakunnan Vartsalan ja Angelniemen hedelmäpuista on peräisin Metsolasta ja Väinö olikin yksi seudun tärkeimmistä taimituottajista.

Syksyllä 1940 Veikko osti Luotsisaaren viereisestä Angelansaaresta kylmän ja heikossa kasvukunnossa olevan Saarelan tilan. Pellot ja ojat olivat heikkokuntoisia, mutta hänellä oli omia taimia Luotsisaaressa ja hänen veljellään Väinöllä Metsolan taimistossaan sellaista taimiainesta, joka ei aivan täyttänyt myyntitaimien vaatimuksia. Taimet soudettiin halikkolaisruuhella salmen yli Luotsisaaresta. Oli kiire päästä istuttamaan – omenalla oli kysyntää kylmien sotatalvien jälkeen.

Historia_kuva2


Historia_kuva3_614x457

Tilan tarina jatkuu

Veikon poika Jaakko Achrén (s. 1939) oli tilan töissä mukana pikkupojasta asti. Hän kiinnostui omenanviljelystä niin, että perusti oman neljän hehtaarin omenatarhan mantereen puolelle vuonna 1965. Tilalle istutettiin omenapuita, mutta hän viljeli myös mm. kurkkua, porkkanaa, raparperia, tilliä ja mansikoita.

Tilalla tehtiin sukupolvenvaihdos vuonna 2007, ja tilaa pyörittää nykyään Jaakon tytär Paula Achrén. Tällä hetkellä viljelyssä on noin 6 hehtaaria omenaa, joista kaksi hehtaaria on Veikko Achrénin vanhoja tarhoja Angelansaaressa. Vanhat omenatarhat ovat edelleen voimissaan, tosin pikkuhiljaa uudistettuina.